Aika tarkkaan viiden kuukauden mittainen kisatauko tuli katkaistua sunnuntaina. Fiilis oli enemmän odottava kuin kauhistuttava. Harvinaista mulle, että odotan kisoja innolla kun ennen aina mietti miten viitsii itseään kiusata niillä. Paikanpäällä alkoikin melkoinen kuumotus ennen omaa vuoroa, joka vaikutti ensimmäisellä radalla Rudiin. Sen jälkeen ei enää jännittänyt, mutta ärsytti. Hiukan ensimmäinen estekin pisti mietityttämään, koska viime aikoina ensimmäinen este on ollut aivan liian haastava Rudille. Mielummin ohittaa kuin hyppää. Sama 40cm esteillä, mutta onneksi harvemmin rimat ovat olleet edes sitä. Johtuunee ihan vain Rudin korvien välistä tämä.
Aloitettiin C-radalla, joka vaikutti melkoisen mielenkiintoiselta. Nappailin tuttuun tapaan kaikki mahdolliset kamalat kohdat, kunnes rataantutustumisessa totesin, että kyllä se menee. Joskin kepit jäi vähän kaivelemaan, vaikka kyllähän ne sieltä hienosti lopulta löytyivätkin. Selkeästi oma jännitys tarttui Rudiin, joka näkyi hitautena ja yllättävänä rimanpudotuksena. Harvoin tuo rimoja tiputtelee ja nekin ovat sattuneet olemaan aina treeneissä. Riman putoaminen tai ihan vain siihen hipaisu menee aina pienellä sheltillä tunteisiin eikä treeneissä kykene enää hyppäämään seuraavaa hyppyä ellei tsemppaa Rudia tositosi paljon. Tuossakin tilanteessa Rudi hämmentyi hurjasti siitä, että rima lensi noinkin kauas sen kanssa ja sainkin sanoa sille useamman kerran "tule vaan ei haittaa". Tuon jälkeen tuli varmistettua hypyt vähän liiaksikin asti eikä Rudikaan varmimmin hypännyt enää tuolla radalla. Olen kyllä tyytyväinen rataan, sillä rimanpudotusta ja hitautta lukuunottamatta rata sujui hyvin.
A-radalla oli hienosti puomi-putki erottelu, kohta 12-15 ja 18-20, jotka tuottivat melkoisesti raksutustaa pääkopassa. Totesin lopulta kontaktihullun koiran menevän mielummin puomille kuin putkeen, eihän treeneissäkään tarvitse kuin ajatella niin soopeli on jo siellä. Vaan löysipä Rudi putken sittenkin vähän liian aikaisin, joten napattiin HYL siltä kohtaa, jossa moni muukin. Rataa jatkettiin hienosti eteenpäin, kunnes yllättäen Rudi ei kestänytkään valssia keppien jälkeen. Putken jälkeen oli vähän kalastelua ja huonoa ohjausta, kunnes Aan jälkeisen hypyn epäonnistuttua totesin etten jatka. Hyllyn jälkeen pakka levisi taas sen verran ettei vaan enää lähtenyt.
B-rata oli ainut rata, jolla oli fiilis saada nolla vaikka silmät kiinni. Meille aivan älyttömän helppo rata ja ensimmäistä kertaa oli varma fiilis. Kepit jos löytyisi todennäköisestä hurjasta vauhdista oli oikeastaan ainoa, josta olisin erityisen iloinen. Alku lähti hyvin, kepitkin löytyivät, mutta täytyi vähän auttaa jatkamisessa, kesti kuitenkin jo toisen pienen päällejuoksun. Niistossa olisi pitänyt odottaa se sadasosa pidempään. Päivän kolmas okseri oli ilmeisesti liikaa eikä korvien välistä löytynyt enää luotto siihen. Mielummin putkeenkin kuin okseri. Siitä lähti jonkinmoinen "ei vaan pysty enää". Näytin esteet niin, että olisi pitänyt kyetä ne löytämään ja näin kuinka oli ensin menossa, mutta kun piti hypätä kääntyi pois. Koulutuksellisesti oli kai väärin jättää kieltoon, mutta en kyennyt enää tappelemaan siitä hypätäänkö vaiko ei, joten parempi poistua radalta pihalle. Kun oli ärsytyksestä päässyt yli totesin, että oli melkoisen hieno alku. Ensimmäistä kertaa oli rata jossa ei olisi (pitänyt tarvita) tarvinnut huolehtia vaan juosta vain.
Jos yleisesti jotain positiivista niin Rudi hyppäsi jokaisella radalla ensimmäisen hypyn, joka oli isoin plussa koko päivänä. Sen lisäksi kepit löytyivät joka radalla ja kaksi päällejuoksua onnistui, rimanpudotuksen jälkeen kykeni hyppäämään sen jälkeen, pelasti kahdesti ohjatessa huonosta (ei ikinä pelasta / anna anteeksi) sekä renkaalla onnistunut persjättö, joka tehty kerran aiemmin ja sekin onnistuneesti kisoissa. Enemmän kuitenkin positiivista kuin negatiivista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti