Kuun alusta kävin tekemässä jälleen yhden puolesta rallytreeneihin radan, jota sain itsekin tehdä kahdella tunnilla. Pyörähdettiin radalla tuntien aikana ehkä kolmesti, jotta Rudi ei väsy liikaa. Montaa kertaa ei olla hallilla käyty, joten tuoksut vähän veivät nenää muutaman liikkeen kohdalla, mutta muuten Ruu pysyi kuulolla ja teki mitä käskettiin. Seuraavalla viikolla tuli pyörähdettyä samaisen yhdistyksen pikkujouluissa, kun sinne sai mennä ulkopuoliset ja mut sinne oltiin ilmoitettu. Muuten en välttämättä olisi sinne mennyt. Siellä oli kiva jouluinen vähän erilainen rallyrata, jossa mm. seurattiin keinulla (oli matalimmillaan), alitettiin hyppy, hypittiin x-hyppyjä koiran seistessä, kierrettiin koira peruuttaen ja jumppailtiin hyppyjen yli. Kaveri vähän kiihtyi keinulla ja hypynkin meinasi hypätä, mutta onneksi totteli käskyä, kun kuitenkin korkeutta oli sen 45-50cm. Nappasin pikkujoulujen jälkeiselle päivälle vielä meille rallytunti, kun joku heistä ei päässyt paikalle. Melkolailla samanmoisesti meni kuin viime kerralla. Täytyisi keksiä tuohon nuuskutteluun jokin ratkaisu!
Tässä kuussa ollaan käyty myös tiistaisin rallyn voi/mes -kurssilla ja lauantaisin Kohti toko-kisoja -kurssilla. Näistä on tulossa kooste viimeisten tuntien jälkeen, ensi vuoden puolella, yhdessä tai kahdessa osassa riippuen kuinka paljon tekstiä vielä viimeisistä treneeistä tulee kirjoitettua. Vaihteeksi on ollut kyllä kiva olla ohjatuissa treeneissä, etenkin tokossa!
Rudi on päässyt myös kahdesti kavereilleen kylään. Ensimmäisellä kerralla mentiin pellon yli luontopolulle, jossa käytiin kurkkaamassa patoa ja järveä. Järvelle mentäessä oli lankkujen päällä pieni lammikko, koiria maksimissaan nilkkoihin asti. Yksi koirista tuli reippaasti meidän kanssa yli, mutta Rudi jäi kaverin kanssa toiselle puolelle katsomaan aikalailla "ette oo tosissanne" -ilmeellä. Rudia yritin saada yli, mutta ei suostunut vaan totesi, että menkää te vain sinne uppoamaan, mä lähden. Palasi kuitenkin vähän matkan päästä kurkkamaan hukuttiinko jo. Siitä ei ollut montaa metriä järvelle, joten saivat odottaa siellä. Hauskinta oli se, kun palattiin takaisin Rudi vahingossa molskahti vähän suurempaan lätäkköön, kun ei katsonut eteensä vaan tyttöjä. Puolikoiraa oli märkänä ja päähänkin oli vettä roiskunut. Hyvin tunnettu mielensäpahoittaja pahoitti tästä suuresti mielensä, joten päätti mököttäen jatkaa matkaansa hyvin hyvin kaukana muista. Ei jäänyt odottelemaan eikä kurkkinut taaksensa vaan paineli menemään kauas muista. Muutaman minuutin päästä Rudi kuitenkin ravaili iloisesti takaisinpäin. Ei mököttänyt enää! Ettei Rudin tarvinnut olla ainoa lätäkköön molskahtanut, päätin jumittua loppumatkasta pellolla mutaiseen kohtaan ja kun yritin päästä irti, hyvin tasapainottomana kaaduin suoraa lätäkköön. Hups! Illalla koirat pääsivät vielä erikseen pihaan pikapissalle, kun toisella tytöllä oli juoksut. Rudihan ei koskaan ole saanut mennä yksin irti pissalle. Hän lähti iloisesti ulos, mutta kahden minuutin päästä kurkkasin ikkunasta, että kaverihan seisoo oven takana. Hirveetä mennä yksin pimeässä ulos! Toisella kertaa koirat saivat käydä muutaman kerran pihaan pissalle ja leikkimään keskenään. Sisälle kehiteltiin päivän aikana studio, jossa napattiin vähän joulukuvia. Voin sanoa, että Ruu oli vieralujen jälkeen kaksi päivää ihan väsy.
Jouluaattona lähdettiin siskon ja koirien kanssa tunnin mittaiselle metsäretkelle. Kierrettiin kivan kokoinen vuori, jonka päätteeksi vielä tassuteltiin siskon jättipelto. Vähän ehdin pohtia, miten pysyn muiden perässä, kun pitkään aikaan ei ole moisia lenkkejä tehnyt. Tunnin mittaisia kylläkin, mutta tasaisilla teillä. Eipä olisi tarvinnut moista miettiä, sillä vasta pellolla tuli fiilis ettei pelto lopu ikinä. Sinne kun oli tullut vähän enemmänkin lunta ja täytyi nostella enemmän jalkojaan kuin metsässä niin alkoi maitohapot jo ennen puoltaväliä, haha. Jospa ensi vuonna saisi aikaiseksi kohottaa kuntoaa? Puolessa välissä lenkkiä oli pätkä, jossa oli jään alla vettä. Ei tosin syvää, mutta me ihmiset niitä kiitettävästi väisteltiin. Vaan koirat kävelivät myös jäällä ja tapahtuipa taas niin, että Rudi meni heikoille jäille ja molskahti taas veteen. Tällä kertaa ei mennyt kuin takajalat, eikä ottanut niin itseesä. Ainakin luulin niin siihen asti, kunnes ensimmäisenä mennyt totesi kuin kauheat lemut tuli. Myös Tapaninpäivänä lähdettiin pienelle metsälenkille, vaikka olinkin vähän flunssainen. Lähtö venyi sen verran, ettei ehditty ennen pimeää tassutella hirveää matkaa metsässä, joten palttiin takaisin kävelytietä.
