Maanantaina meitä odotti tutun agitreenin sijaan kisat Tamskilla. Kerrankin oli kaksi agilityrataa, kun yleensä on vain yksi. Suunnitelmissa oli saada vihdoin se viimeinen LUVA ja siirto kakkosiin, että voitaisiin pitää kisataukoa. Sunnuntaina aloin valmistelemaan itseäni, kuten henkisen valmennuksen luennolla sain vinkkejä. Päätin testata saanko itselleni sellaisen kivan flown päälle vain yhden illan kunnon mielikuvaharjoittelun avulla. Toki olin tehnyt niitä luennon jälkeen aiemminkin, mutta en ehkä niin hyvin. Kuuntelin biisejä, joista sai itselle luottavaisemman fiiliksen. Maanantaina koulussa pyrin pitämään illan mielestä pois ja keskittyä vain koulupäivään. Onnistui melkosen hyvin.
Hallille lähdettyä alkoi kytemään pieni jännityksen poikanen, joka paheni hallille tulon jälkeen, muttei ollut ollenkaan niin voimakas kuin yleensä. Ehkä se oli sitä tervettä jännitystä? Katselin rataa ja näin pari kinkkistä kohtaa, mutta päätin etten ajattele niitä kinkkisinä vaan mietin miten me selvitään niistä. Aloin miettimään ensin onnistunutta rataa ja sen jälkeen mielikuvaharjoittelin ensimmäisen radan etenemistä. Tuntui jo siltä, että onnistutaan. Huikeeta! Rataantutustumisessa fiilis vain parani ja rata tuntui kivalta! Joskin kuulin jälkeenpäin, että muutama oli sanonut sitä vaikeaksi. Melkein aina menee niin, että kun itse sanoo radan olevan kiva ja helppo (vaikka lopulta tulisi se hylly) niin muut ovat erimieltä. Haha.
Ratahan sujui melkoisen nätisti, meidän radaksi. Pieni pyörähdys keinulla, kun ilmeisesti ei olekaan niin vahva kuin olen olettanut. Kääntyi heti huutaessa "mene vain" ja jäi kiltisti odottamaan. Jätin aika pitkäksi aikaa keinulle, jotta pystyn varmasti näyttämään putken hyvin. Oli nimittäin sen verran mielenkiintoinen putkeenlähetys, että pakko vähän varmistella. Kepit löytyi hyvin vaikealtakin puolelta! Aan jälkeen pyörähdys, josta oletin tulleen jo vitonen ja samoin 14 hypyn jälkeen, kun oletti suunnan väärin. Sitten loppusuora ja viimeiseltä esteeltä vitonen, jonka myötä 0.68 sekuntia yliaikaa. Oivoi! Niin lähellä, mutta niin kaukana. Tietää ainakin mitä tulee treenata ennen seuraavia kisoja, jotka muuten ovat 4.11., ehtii hyvin vahvistella loppusuoraa! Tiukemmat käännökset vois kanssa olla ihan jees! Mutta fiilis tuon radan jälkeen oli aika huikea. Pääsin just siihen kuplaan mihin pitikin! Unohdin kaiken muun, oli hyvä fiilis eikä tullut ensimmäisen minivirheen (keinu) jälkeen lannistumista vaan koko rata mentiin hyvällä fiiliksellä. Eikä edes se viimeinen este saanut pilattua fiilistä, kuten on joskus käynyt.
B-radalle sain sen saman flown päälle, kunnes viimeisen putken jälkeen tuli pieni prkl fiilis, kun jätin koiran seläntaakse ja ohitti esteen. Siksi otin koiran syliin ja poistuin radalta, ettei se paha fiilis tarttuisi Rudiin. Se kun aistii sen sen verran herkästi, että en halua sitä sille radalle. Radan alkuun heti vitonen putkelta, kun heitin vahingossa vähän liian aikaisin Rudin putkeen. Eikä se muuten anna anteeksi yhtään. Noin olevat kepit yleensä aloitetaan väärältä puolelta, joskin olen ilmeisesti ollut aina liian lähellä, kun maanantaina onnistuivat. Hiukan lähti juoksemaan aan jälkeisen hypyltä, mutta huutaessa kunnolla tääläää niin johan tuli! Keinun jälkeinen valssi ei hämmentänyt Rudia, kannattava riski! Seuraavaksi tapahtuikin jotain odottamatonta. Viimeinen putki. En kääntynyt tarpeeksi jyrkästi ja soopelihan juoksi pussille. Sai hetken aikaa huudella ennen kuin palasi takaisin, jonka jälkeen tapahtui se odottamaton huono fiilis. Siihen asti mentiin sillä kivalla flowlla, vaikka Rudi käväisikin siellä pussilla. Nauratti itseänikin radan jälkeen. Pöhkö "heei mikä tää on, mä haluun tänne" soopeli.
Näyttipä tuo Rudin syliin otto melkosen kärttyseltä, ei ihan tuolta kyllä pitänyt näyttää. Koiralle en kuitenkaan vihainen ollut, vaan itselleni. Rudikin taisi kiljaista tuossa, mutta en sitä mitenkään tukistanut, vaan silloin tällöin vinkaisee koskiessa kainaloon. Oletettavasti johtunee jumeista, sillä loppui silloin kun käytiin hierojalla.
Hallille lähdettyä alkoi kytemään pieni jännityksen poikanen, joka paheni hallille tulon jälkeen, muttei ollut ollenkaan niin voimakas kuin yleensä. Ehkä se oli sitä tervettä jännitystä? Katselin rataa ja näin pari kinkkistä kohtaa, mutta päätin etten ajattele niitä kinkkisinä vaan mietin miten me selvitään niistä. Aloin miettimään ensin onnistunutta rataa ja sen jälkeen mielikuvaharjoittelin ensimmäisen radan etenemistä. Tuntui jo siltä, että onnistutaan. Huikeeta! Rataantutustumisessa fiilis vain parani ja rata tuntui kivalta! Joskin kuulin jälkeenpäin, että muutama oli sanonut sitä vaikeaksi. Melkein aina menee niin, että kun itse sanoo radan olevan kiva ja helppo (vaikka lopulta tulisi se hylly) niin muut ovat erimieltä. Haha.
Ratahan sujui melkoisen nätisti, meidän radaksi. Pieni pyörähdys keinulla, kun ilmeisesti ei olekaan niin vahva kuin olen olettanut. Kääntyi heti huutaessa "mene vain" ja jäi kiltisti odottamaan. Jätin aika pitkäksi aikaa keinulle, jotta pystyn varmasti näyttämään putken hyvin. Oli nimittäin sen verran mielenkiintoinen putkeenlähetys, että pakko vähän varmistella. Kepit löytyi hyvin vaikealtakin puolelta! Aan jälkeen pyörähdys, josta oletin tulleen jo vitonen ja samoin 14 hypyn jälkeen, kun oletti suunnan väärin. Sitten loppusuora ja viimeiseltä esteeltä vitonen, jonka myötä 0.68 sekuntia yliaikaa. Oivoi! Niin lähellä, mutta niin kaukana. Tietää ainakin mitä tulee treenata ennen seuraavia kisoja, jotka muuten ovat 4.11., ehtii hyvin vahvistella loppusuoraa! Tiukemmat käännökset vois kanssa olla ihan jees! Mutta fiilis tuon radan jälkeen oli aika huikea. Pääsin just siihen kuplaan mihin pitikin! Unohdin kaiken muun, oli hyvä fiilis eikä tullut ensimmäisen minivirheen (keinu) jälkeen lannistumista vaan koko rata mentiin hyvällä fiiliksellä. Eikä edes se viimeinen este saanut pilattua fiilistä, kuten on joskus käynyt.
B-radalle sain sen saman flown päälle, kunnes viimeisen putken jälkeen tuli pieni prkl fiilis, kun jätin koiran seläntaakse ja ohitti esteen. Siksi otin koiran syliin ja poistuin radalta, ettei se paha fiilis tarttuisi Rudiin. Se kun aistii sen sen verran herkästi, että en halua sitä sille radalle. Radan alkuun heti vitonen putkelta, kun heitin vahingossa vähän liian aikaisin Rudin putkeen. Eikä se muuten anna anteeksi yhtään. Noin olevat kepit yleensä aloitetaan väärältä puolelta, joskin olen ilmeisesti ollut aina liian lähellä, kun maanantaina onnistuivat. Hiukan lähti juoksemaan aan jälkeisen hypyltä, mutta huutaessa kunnolla tääläää niin johan tuli! Keinun jälkeinen valssi ei hämmentänyt Rudia, kannattava riski! Seuraavaksi tapahtuikin jotain odottamatonta. Viimeinen putki. En kääntynyt tarpeeksi jyrkästi ja soopelihan juoksi pussille. Sai hetken aikaa huudella ennen kuin palasi takaisin, jonka jälkeen tapahtui se odottamaton huono fiilis. Siihen asti mentiin sillä kivalla flowlla, vaikka Rudi käväisikin siellä pussilla. Nauratti itseänikin radan jälkeen. Pöhkö "heei mikä tää on, mä haluun tänne" soopeli.
Näyttipä tuo Rudin syliin otto melkosen kärttyseltä, ei ihan tuolta kyllä pitänyt näyttää. Koiralle en kuitenkaan vihainen ollut, vaan itselleni. Rudikin taisi kiljaista tuossa, mutta en sitä mitenkään tukistanut, vaan silloin tällöin vinkaisee koskiessa kainaloon. Oletettavasti johtunee jumeista, sillä loppui silloin kun käytiin hierojalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti